Unescon maailmanperintökohteet Sveitsissä
Yleistä
Vuonna 2023 Sveitsissä on Unescon valitsemina yhdeksän kulttuurista ja neljä luontokohdetta. Maailmanperinnöksi nimeämisellä on tarkoitus suojella ihmiskunnan ja maapallomme historian ja kehityksen kannalta merkittäviä asioita. Sveitsin kohteet tässä statuksen myöntämisen järjestyksessä.
1 Bernin vanhakaupunki, kulttuuriperintö (1983)
Sveitsin pääkaupungin vanha osa on yksi Euroopan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista. Historiallinen keskus rakennettiin 1500-luvulla ja on ehostettu tyyliltään yhtäläiseksi hiekkakivellä 1700-luvulla. Erikoisuutta korostaa pitkiä ostoskatuja reunustavat jalankulun holvikäytävät. Nykyinen vanha kaupunki on pieteettinen ostosparatiisi. Bernissä lisäksi kasvitieteellinen puutarha, viikoittaiset markkinat, Paul-Klee-museo ja Einstein-museo sekä Aare-joen rantaan sijoitettu Bärengraben-puisto kuuluvat tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Bernin Bärengraben tunnetaan karhuistaan 1400-luvulta lähtien.
https://whc.unesco.org/en/list/267/
2 Pyhän Johanneksen luostari St.Müstair, kulttuuriperintö (1983)
Liki Itävaltaa Graubündenin laaksossa 1240 metrin korkeudessa sijaitseva luostari edustaa puhtaasti karoliinisen ajan rakennustyyliä. Asuintorni on yli tuhat vuotta vanha. Reformaation vaikutuksen piiristä jääneessä luostarikirkossa on säilynyt laaja sarja arvokkaita figuratiivisia seinämaalauksia. Luostarissa on myös museo.
https://www.muestair.ch/en/
3 Sangt Gallenin luostari ja kirjasto, kulttuuriperintö (1983)
Yksi merkityksellisimmistä benediktiiniluostareista sijaitsee Sveitsin koillisosassa St.Gallenin kaupungissa. Vuonna 720 perustettu barokkityylinen luostari on arkkitehtoninen kokonaisuus ja luostarin hienosti koristeltu vanha kirjasto on yksi maailman parhaimmin säilyneistä ja laajin keskiaikaisista kirjastoista.
https://whc.unesco.org/en/list/268/
4 Bellinzonan suojamuurit ja linnat, kulttuuriperintö (2000)
Eteläisen italiankielisen Ticinon (saks. Tessin) kantonin pääkaupungin keskiaikaiset linnat Castelgrande, Montebelten ja Sasso Gorbaran säväyttävät massiivisuudellaan. Bellinzonan kaupungin historia on verinen, johtuen himotusta sijainnista kauppareitin varrella. Alue kuului aikoinaan Burgundien valtakuntaan ja myöhemmin saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan. Vuonna 1419 nykyisen Keski-Sveitsin seudut Uri ja Obwalden valtasivat Bellinzonan, ja myöhemmin Bellinzona taipui Milanon hallitsijan alaisuuteen. 1400-luvun lopulla milanolaiset vahvistivat Bellinzonan puolustusta muureilla. Ranskalaisjoukkojen hyökättyä Ticinoon vuonna 1500, Bellinzona tahtoi liittyä yhdeksi valantehneistä seuduista, saksaksi ”Eidgenosse”. Valaliitto tarkoitti tuolloin nykyisen Sveitsin alueelle sijoittuvien eri keskusten puolustusliittoa. Ranskalaisjoukkojen valloitettua Sveitsin valaliiton vuonna 1798 ja Napoleonin perustettua kantonit, Ticinosta tuli valaliittolainen aluehallintoyksikkö. Nykyisin Bellinzona ja sen vanhakaupunki ovat italiankielisen Sveitsin hallintokeskus. Hoidettu patikointireitti kiemurtelee Bellinzonan keskustasta rinteessä vanhasta linnasta toiseen. Linnamuseoita.
https://whc.unesco.org/en/list/884/
5 Jungfrau-Aletsch-Bietschorn-jäätikköalue, luontoperintö (2001, 2007)
Bernin kantonin ja Wallisin kantonin välisellä vuoristoalueella sijaitseva Euroopan suurin jäätikkö on inspiroinut eurooppalaisia taiteilijoita ja kirjailijoita ja tunnetaan jo 1800-luvun vuorimatkailusta. Nykyisin tämä massiivinen mutta valitettavasti hupeneva jäätikkö palvelee myös tieteellisessä ilmastonmuutoksen tutkimisessa. Jäätikköä pääsee katsomaan pohjoisesta vuoristoon suuntavalla Jungfraujoch-junalla sekä etelästä Wallisin puolella vaellusreitin varrelta. Jäätikköpatikointeja paikallisen oppaan järjestämänä.
https://whc.unesco.org/en/list/1037/
6 Monte San Giorgio, luontoperintö (2003, 2010)
Eteläisen Ticinon kantonin eloisan Lugano-kaupungin lähistöllä kohoaa pyramidia muistuttava San Giorgio. Tämän vuoren rinteillä on maailman parhaiten säilyneet, noin 245-230 miljoonaa vuotta sitten vallinneelta triaskaudelta peräisin olevat fossiiliset jäänteet. Vuorella voi patikoida merkittyjä reittejä ja yöpyä majataloissa.
https://whc.unesco.org/en/list/1090/
7 Lavaux-viiniviljelmät Genevenjärven pohjoisrannalla, kulttuuriperintö (2007)
Rooman vallan aikainen sittemmin laajennettu viinirinne leviää n. 30 kilometrin pituisena Vaud’in kantonissa Lausannen kaupungin seudulla. Nämä jyrkät yhä tuottavat viinipengermät ovat esimerkki ihmisten ja ympäristön vuorovaikutuksesta 1100-luvulta alkaen. Alueella tuotetaan pääosin valkoisia rypäleitä, ja alueen raikkaista viineistä suurin osa nautitaan Sveitsissä. Nykyisin rinnepoluilla voi pyöräillä ja patikoida, mutta tällä viinialueella turismi ei ole häiritsevää.
https://www.myvaud.ch/en/Z14278/lavaux-unesco
8 Sardona-areena, luontoperintö (2008)
Tämän Itä-Sveitsissä sijaitsevan suhteellisen laajan karun vuoristoalueen merkitys perustuu mannerlaattojen rooliin vuoriston synnyssä. Sardona-alueella on tutkittu vuoria jo 200 vuotta, ja nykyisin aluetta arvostetaan erityisenä tutkimuskohteena. Mannerlaattojen sedimenttikerrostumat erottuvat kalliosta selvästi, ne työntyivät särmäisiksi laattojen leikkautuessa ja repeillessä Alppien muodostumisessa hyvin kauan sitten. Edelleenkin Alpit kohoaa mutta hyvin hitaasti. Sardonassa on jäätikön muokkaamaa suoperäistä kasvillisuutta ja vanhin Sveitsin alueella elävä vuorikaurislaji. Alueella on hienot vaellusolosuhteet.
https://www.flimslaax.com/naturerlebnisse/tektonikarena-sardona
9 Rataosuus Rhätische Bahn ja Abula-Bernina, kulttuuriperintö (2008)
Sveitsin kaksi historiallista rautatielinjaa edustavat erinomaisia harmonisia rataratkaisuja. Vaikeassa maastossa on 42 ratatunnelia ja 144 ratasiltaa. Vuonna 1903 käyttöönotettu Albulan rautatie välillä Thusis–St.Moritz kuten myös Bernina-solan ylittävä Berninan rautatie ovat yhä käytössä. Suosituille reiteille on hyvä varata paikka etukäteen, vaikka muutoin Sveitsin rautateillä ei tarvita paikkavarausta vaan junalippu on voimassa kyseisen päivän ajan kyseiselle reitille.
https://www.rhb.ch/de/erlebniswelt-bahn/unesco-welterbe-rhb
10 Kellokaupungit La Chaux-de Fonds ja Le Locle, kulttuuriperintö (2009)
Näissä Länsi-Sveitsin Jura-vuoristossa liki toisiaan sijaitsevissa pikkukaupungeissa kellojen valmistus alkoi käsityönä paljolti uskonvainojen seurauksena tai ansiosta, kun ihmiset etsivät näiden alueelta turvallisempia elonoloja. Kehitys ja oitis alkanut myynti ulkomaille loi alueelle hyvinvointia 1600-luvulta lähtien. Suojelukohteena ja kulttuuriperintönä on myös kellonvalmistuksen työtavat. Mittaus- ja kellomuseo.
https://whc.unesco.org/en/list/1302/video
11 Esihistorialliset paaluasutukset, kulttuuriperintö (2011)
Jäänteitä kivi- ja pronssikausilla järveen paaluille rakennetusta asutuksesta löytyy Sveitsistä ja sen lähialueella 56 eri paikasta, kuten idästä Bodenjärven rannoilta. Paalutusjäänteitä ja -aluetta tutkimalla on selvitetty mm. maanviljelyksen kehittymistä. Museo sijaitsee Saksan puolella järveä Unteruhldingen’issä. Ohjattuja kävelykierroksia ja muuta toimintaa.
https://palafittes.org/aktuelles.html
12 Le Corbusier’n arkkitehtuuri, kulttuuriperintö (2016)
Sveitsin modernein kulttuuriperintökohde liittyy sveitsiläisen arkkitehdin ja taiteilijan Le Corbusier’n elämäntyöhön. Veistoksellista tyyliä suosinut Le Corbusier mm. kutsui taloja asuttaviksi koneiksi. Hänen suojeltavista töistään kaksi sijaitsee Sveitsin alueella, ja kaikkien perintökohteena huomioitujen rakennusten suunnittelu tapahtui 50 vuoden aikajänteen sisällä.
https://whc.unesco.org/en/list/1321/gallery/
13 Kaksi vanhaa pyökkimetsää, luontoperintö (2021)
Unescon nimeämää suojeltavaa pyökkimetsää sijoittuu 18 Euroopan maan alueelle. Näistä kaksi metsää sijaitsee Sveitsissä, eli eteläisen Ticinon kantonin Lodano-, Busai- ja Soladino-laaksoissa ja toinen pohjoisen Solothurnin kantonin Bettlachstock-alueella.
https://www.unesco.at/kultur/welterbe/unesco-welterbe-in-oesterreich/alte-buchenwaelder-und-buchenurwaelder-der-karpaten-und-anderer-regionen-europas