Jäsenyys

Tausta

SYS:n jäsenet kuuluvat kotipaikkansa maakunnan mukaan määritettyyn paikalliosastoon. He voivat osallistua sekä paikalliseen että valtakunnalliseen toimintaan. 

Jäsenet saavat myös jäsenlehden kaksi kertaa vuodessa. 


Varsinainen jäsenyys

Varsinainen jäsen on luonnollinen henkilö (ihminen). Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu on 2o euroa vuodessa. Jäseneksi liitytään kalenterivuodeksi kerrallaan.


Perhejäsenyys

Mikäli perheessäsi on jo SYS:n jäsen, voit liittyä perhejäseneksi. Perhejäsenyys maksaa 30 euroa vuodessa. Perhejäseniksi lasketaan kaikki samassa taloudessa asuvat henkilöt, lapset 20-ikävuoteen asti.


Kannattajajäsenyys 

SYS:n voi liittyä myös kannatusjäseneksi. Tämä jäsenyys on tarkoitettu lähtökohtaisesti muille yhdistyksille ja yrityksille. Kannatusjäsenyys eroaa ns. tavallisesta henkilöjäsenyydestä siten, että kannatusjäsenet eivät ole minkään paikallisosaston jäseniä, eikä heillä siten ole edustus- tai äänioikeutta. Kannatusjäsenmaksu on 100 € vuodessa. Jos haluat liittyä kannatusjäseneksi, mainitse asiasta liittyessäsi lisätiedoissa.

Liity jäseneksi

Tällä sivulla voit jättää jäsenhakemuksen. Käsittelemme hakemukset noin kuukaudessa ja ilmoitamme sinulle jäsenyydestä. Lähetämme jäsenmaksulaskun Yhdistysavaimesta sähköpostiisi ja yhdistyksen tutustumispaketin, kun maksusuoritus on saapunut tilillemme.

At this site you can apply for membership. Applications will be processed in appr. one month. You will be informed after the approval as a member. Membeship fee will be sent from Yhdistysavain to you email. After the payment, you will receive a familiarization package.