
Korkeus 2500 m, alla Saas Fee

Fondue-ilta hotelli Touringissa

Lehmien tulo alas Alpeilta syksyllä: paraati Heimischgartun alueella Wallisissa.

Korkeusvaellus lähellä Italian rajaa (2500 m)

Mattmarkin tekojärvi 2200 m korkeudessa lähellä Italian rajaa
Sveitsin Ystävät Suomessa ry:n kahdeksas Alppivaellus toteutettiin 5.–13.9.2009 Sveitsissä, Wallisin kantonissa Saastal-laaksossa. Majoituspaikkana oli myös kahdeksannen kerran hyväksi koettu hotelli Touring Saas Grundin kylässä (1 559 m meren pinnasta). Helsingistä Zürichiin ja takaisin lennettiin Finnairin vuorolennolla sekä Zürichistä Saas-Grundiin ja takaisin ajettiin tilausbussilla.
Vaellusryhmän vahvuus oli 19 henkeä, tähän saakka suurin ryhmä. Matkanjohtajina toimivat Seppo ja Tarja Haario. Täysiä vaelluspäiviä oli viisi. Päivisin tehtiin noin kahdeksan tunnin patikointiretkiä. Muutamana yönä oli pakkasta ja aamut olivat viileitä. Päivällä lämpötila nousi jopa 20 asteeseen. Vaatteita vaihdettiinkin usein. Sää oli kesäisen aurinkoinen joka päivä. Lähtö oli heti aamupalan jälkeen, iltapäivän alussa syötiin eväät kauniilla näköalapaikalla ja sen jälkeen käytiin usein vuoristoravintolassa kahvilla. Hotelliin tultiin illansuussa. Päivän vaelluksen jälkeen ohjelmassa oli sauna, höyrysauna, jalkoja virkistäneet kylmäkylvyt ja poreallas sekä uima-allas. Viiden ruokalajin erittäin maistuva illallinen alkoi klo 18.30.
Ensimmäisenä vaelluspäivänä sunnuntaina 6.9. noustiin kaunista kappelipolkua (polun varrella on 15 kappelia, mitkä kuvaavat Jeesuksen elämää) 250 metriä korkeammalla olevaan Saas Feen kylään. Täältä noustiin kahdella riippuhissillä ja maailman korkeimmalla tunnelissa olevalla hammasratasjunalla Mittel Allalinin päälle (3 500 m). Siellä olevalla laskettelurinteellä harjoittelevat myös Kalle Palander ja Tanja Poutiainen kesällä. Mittel Allalinissa tutustuttiin maailman suurimpaan jääpalatsiin (Eispavillon). Se on ikuisen jään sisään kaivettu 5 000 kuutiometrin jääluola. Siellä esitellään vuoristokiipeilyn historiaa ja kerrotaan myös jäätiköiden vaaroista.
Toisena vaelluspäivänä käveltiin Euroopan suurimman tekojärven Mattmarkin ympäri ja sieltä takaisin hotelliin. Tekojärvi sijaitsee 2 197 metriä merenpinnan yläpuolella.
Kolmantena vaelluspäivänä noustiin ensin kappelipolkua Saas Feen kylään ja sieltä edelleen Hannigiin (2 350 m). Nousua tuli 800 metriä. Hannigalp-juustolaa hoitivat tänä kesänä saksalainen tyttö ja itävaltalainen poika. Reipas tyttö selvitti juustolan toimintaa. Juusto tehdään täällä vuohenmaidosta. Illalla osallistuttiin Saas Grundin kyläjuhlaan.
Neljäntenä vaelluspäivänä noustiin 600 metriä Heimischgartuun. Matkalla onnistuttiin näkemään ja kuulemaan, kun kukkasilla koristellut lehmät astelivat alas kesälaitumilta.
Viidentenä vaelluspäivänä tehtiin korkeusvaellus noin 2 500 metrin korkeudessa (Kreuzboden–Almagelleralp) kapeahkolla polulla. Ylös noustiin hissillä. Maisemat olivat mahtavat.
Osa ryhmän jäsenistä lähti autolla tutustumaan naapurilaaksossa (Mattertal) olevaan turistien suosimaan Zermattiin.
Seuraavana päivänä tutustuttiin Saas Grundin ja Saas Feen kyliin. Illalla pidettiin vaelluksen palautekeskustelu ja kiitettiin hotellin henkilökuntaa.
Lauantaina 12.9. jätettiin Saastal-laakso ja ajettiin bussilla Rhone-laaksoa pitkin alas Geneve-järven rannalle Territet nimiseen paikkaan lähelle Montreux'tä. Siellä on Mannerheimin puisto. Puistossa laskettiin kukkalaite Mannerheimin muistomerkille.
Lounas syötiin Sveitsin pääkaupungin Bernin keskustassa. Yö vietettiin Zürichin lentoaseman lähellä olevassa hotellissa. Osa ryhmän jäsenistä tutustui illalla Zürichin Bahnhofstrasseen ja vanhaan kaupunkiin.
Ryhmän jäsenet olivat tyytyväisiä matkaansa.
Seppo Haario