
Sponsoreiden juliste

Pentti Turunen, Mia Lanz ja Laurean Joni Luukela





Sveitsin Ystävät Suomessa ry oli mukana Laurea Ammattikoulun järjestämässä kansainvälisessä tapahtumassa 3.12.2009 Keravan lukiossa. Pentti Turunen, Mia Lanz ja Seppo Haario esittelivät Sveitsiä ja yhdistystämme.
Ständejä oli Sveitsin lisäksi seuraavista maista: Kiina, Vietnam, Nepal,Ranska, Espanja, Ruotsi ja Venäjä. Jokaisella maalla oli noin 20 - 30 minuuttia esiintymisaikaa tapahtuman lavalla. Esityksemme koostui Sveitsin yleistietoudesta, maisemakuvista, Sveitsi-videosta sekä haastattelusta Schwyzerdütsch ja Italiano.
Oppilaat - joista osa edusti ulkomaita – järjestivät tietokilpailun, mikä sisälsi kysymyksiä edustettujen maiden tiedoista. Sveitsiläinen Suomessa asuva yrittäjä Michael Brunner ja Sveitsin suurlähetystö olivat antaneet tietokilpailuun paljon palkintoja. Siitä suuret kiitoksemme. Päivä oli hauska ja innostava pirteitten nuorten parissa.
Seppo Haario