

Vaeltajan ilmavaa alppimaisemaa Appenzellin kantonissa
kuva:Pentti Turunen





Onnistunut elämyshetki lomamatkalla helpottaa arkielämää matkan jälkeenkin - seuraavaan lomaan asti.
Vaikka matkanäkymät auton ikkunastakin ovat nautinnollisia, muistiin parhaiten jäänyt elämys useinkin on toinen.
Autosi on jäänyt Gasthaus-majatalon pihalle, yöpaikan isäntä on aamulla ojentanut pienen kartan käteesi ja viittilöinyt kohti huippuja. Pienellä köysiradan kabiinilla olet hetkessä ylhäällä. Ympärilläsi avautuu sinertävien metsien takaa loputon alppihuippujen ketju.
Seuraat polun merkkejä kohti huipulla näkyvää alppimajaa. Matkalla haluat istahtaa lepuuttamaan jalkojasi. Kiireinen maailma on jäänyt taaksesi, aika tuntuu pysähtyneen. Silmäsi hyppelevät valkoiselta vuorenhuipulta toiselle, virkistävä vuoristotuuli kuivaa hikikarpalot kasvoiltasi. Vain kaukainen vuohilauman kellonkilinä varmistaa, että tämä ei ole unta. Et tarvitse kameraa, kuva on ikuisiksi ajoiksi syöpynyt kesälomasi muistikortille, ääni tallentunut unikuviesi arkistoon.
Aina myöhemmin, kun arkipäivän stressi uhkaa yllättää, suljet silmäsi ja pyörität pätkän unelmalomasi tunnelmaa. Tiedät, että elämään kuuluu muutakin, kuin arkea ja työtä - paikka Alpeilla, jonne tiedät vielä palaavasi.
Jokaisella elämykset ovat henkilökohtaisia. Ne perustuvat matkan tapahtumiin ja usein yllättäviin ja hauskoihin sattumiin. Joskus hetki on voinut olla pelottavakin, joka jälkeenpäin on jo naurattanut.
Lähetä paras elämyksesi, lyhyesti kerrottuna, kuvan kanssa tai ilman. Julkaisemme ne kaikki.
Muista merkitä nimesi ja osoitteesi mukaan.
Lähetykset osoitteeseen: info@sveitsi.fi