Sasa Tkalcan 12.12.2004
FM Sasa Tkalcan on Sveitsissä syntynyt ja kasvanut sveitsiläis-suomalainen seitsemän vuotta Suomessa asunut ja opiskellut äidinkielen maisteri, joka työskentelee Helsingin yliopistossa toimistosihteerinä. Toimii myös Sveitsin Ystävien Finnland Magazin-toimitusryhmän vetäjänä.
Pikkujouluvisiitillä Sveitsissä
Marras-joulukuussa ihmiset alkavat herkistyä kun kaikkialla valmistaudutaan joulun tuloon. Selväähän se on, joulu on suuri perhejuhla, jolloin perheenjäsenet palaavat kotiin, viettääkseen aikaa, ainakin hetken, läheistensä kanssa.
Näin ollen päätin minäkin lähteä viettämään perinteistä pikkujoulua Sveitsin Bruggiin (AG) vanhempieni luokse, jossa tapaavat niin suomalaiset kuin sveitsiläisetkin ystävämme – vuodesta toiseen.
Samichlaus vai joulupukki? Maassa maan tavalla sanotaan, joten ei sillä kai ole paljoakaan merkitystä kumpi se oikea nyt on. Merkitystä sen sijaan näyttäisi olevan tosiasialla, että joulua tai lähinnä pikkujoulua tässä tapauksessa vietetään sekä Suomessa että Sveitsissä, ainakin jossain muodossa. Sveitsiläinen ”pikkujoulu” on perinteeltään ja viettotavaltaan erilainen kuin suomalainen. Samichlaus-perinne on todennäköisesti peräisin 300-luvulta, jolloin piispa Nikolaos vaikutti Vähä-Aasian alueella. Myöhemmin St. Nikolaus -nimen saaneen Nikolaos sanotaan kuolleen 6. joulukuuta v. 340, 342 tai 350 (kuolinvuosi on epäselvä eri kalenterien vuoksi). Tästä johtuukin, että kyseisenä päivänä vietetään Sveitsissä Samichlaus-päivää.
Joulupukki Wettingenissä (AG)
Kanton Aargaun elävässä Samichlaus-perinteessä onkin hieman erilaisia hahmoja, jos vaikka haluaisi verrata samichlausia joulupukkiin. Samichlaus, joka kantaa kaikkia piispan merkkejä vaatteista alkaen aina paimensauvaa myöten, ei liiku yksin talosta toiseen viemässä tuliaisia (maapähkinöitä ja mandariineja) ihmisille, vaan hänellä on mukanaan apurit nimeltään Schmutzli ja Bändelimaa. Schmutzli on mustiin vaatteisiin pukeutunut ja kasvotkin mustaksi maalannut hahmo, jonka rooli, yhtä vähän kuin Bändelimaankaan (=erivärisiin, pitkistä rievuista koostuvaan pukuun sonnustautunut hahmo), ei ole minulle koskaan auennut. Sen kyllä muistan, että oli melko iljettävää töhriä kasvot viinipullonkorkilla, jota kärvenneltiin hetkeä ennen sytkärillä. Mainitsemani perinne järjestetään Bruggin naapurikunnassa Hausen b.B:ssa vuosittain tietyn ikäluokan toimesta – yleensä 15–16 -vuotiaiden. Niin sitä pukeutuneina kolmen hengen ryhmissä lähdettiin kiertämään kunnan tiettyä aluetta. Kukin ryhmä kolusi omaa aluettaan säkillinen maa- ja hasselpähkinöitä ja mandariineja mukanaan. Aluksi tuntui tosi tyhmältä kiertää omaa kylää ihmeellisissä vaatteissa, mutta onneksi oli pimeää ja olimmehan sentään naamioituneita.
Saavun Bruggiin perjantai-iltana Münchenin ja Zürichin kautta. On jo sysipimeää ja junamatkalla lentokentältä Bruggiin yritän arvailla mitä maisemakuvassa olisi muuttunut, mutta loistavat neonvalot näyttävät kaikki ihan samanlaisilta. Bruggin asemalta kotiin (Vorstadtiin) saakka jouluvalot koristelevat tyhjiksi lakaistuja teitä, missähän kaikki luuraavat?
Brugg (AG)
Kop kop. ”Wer isch doo?” (Kuka siellä?) kuuluu epäilevä ääni oven toiselta puolelta. ”De samichlaus isch doo!” (Täällä on joulupukki). Ovi avautuu hitaasti ja hymyilevä mummo kurkkaa raosta ikään kuin varmistuakseen, ettei kukaan vain olisi häntä huijaamassa. Sellaisiakin tapauksia kerrotaan tapahtuneen, että niin kutsutut Trittbrettfahrer häikäilemättömästi kiertäisivät kyliä 6.12. ja pääsisivät sisään koteihin esiintymällä samichlausina, vain ja ainoastaan ryöstääksensä pahaa-aavistamattomia ihmisiä. Asia kuulostaa ennemminkin urbaanilegendalta, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
”Oi lueg Hans, wer choo isch! Chum schnäll go luege, de samichlaus isch doo!“ (Kappas vain, tules äkkiä katsomaan, Kalle, kuka on tullut). Päästyämme sisään Schmutzli ojentaa säkkiä protokollan mukaisesti, ja isäntä ja emäntä ottavat kumpikin kourallisen pähkinöitä. Hetken rupatellaan. Viimeiseksi ennen lähtöä Bändelimaa ojentaa keräilyastian, johon isäntä sujauttaa setelin. Oliko se peräti 20 Fr?
On lauantaiaamu 4.12.2004, ystäväni Mian kanssa, joka on myöhään edellisiltana saapunut Bruggiin, päätämme käydä katsomassa Badenia ennen illan pikkujoulujuhlia. Badenissa onkin joulumarkkinat ja Samichlauskin näyttäisi olevan liikkeellä – ihan tavallisissa lenkkitossuissa kuten takaa huomaamme, ja vitivalkoinen kokokasvopartakin on ihan onnettomasti näkökenttää häiritsemässä. Voi reppana, ei nyt oikein vakuuta.
Kiipeämme portaat Ruine Steinille (Stein-linnoituksen rauniot), josta on hienot näkymät Limmattalia ylös ja alas ja kun oikein kunnolla onnistaa näkyvät Alpitkin, mutta ei tällä kertaa. On kurjan harmaata, sumu on syksyiseen tapaansa tiukasti peittämässä Mittellandia (aluetta esi-Alppien ja Juran välillä). Olin jo ihan unohtanut. Jokilaaksojen muuten niin kylläiset ja reippaat vihreät värit ovat nyt yhtä ja samaa, tasapaksua kalpean vihreää. Emme siis saa ihastella Alppeja mutta kyllä Badenin keskiaikainen kaupunkikaava erottuu yhtälailla kuin Sveitsin suurimman kylän (Wettingenin) joulupukki erään talon katolla (katso ensimmäinen kuva).
”Tue emool schüttle! Was mäinsch, wivil hämmer scho? Kä aannig. Es hät uf jede fall scho äinigi nöötli gee. Kuul. Wivil gits ächt am schluss fyr jede? Münd jo no luege was die andere zäme bringet!“ (Ravistele vähä. Mitä luulet, paljon siellä on rahaa? Ei aavistusta. On ainakin jo muutama seteliä saatu. Katsotaan nyt mitä muut saavat kasaan.) Kuuluu poikien keskustelu parin tunnin kiertämisen jälkeen. Välillä pitää käydä täyttämässä säkki seurakuntatalolla. Ja sitten mentiin taas.
Aikamme kuljettua päätämme palata Bruggiin, jossa ajatukseni harhailevat menneisyydessä. ”Katso vaa Eisikin on muuttunu, ja sen vierestä on kaadettu komea kuusi! Ja Rotes Huus on taas otettu käyttöön. No, mikäs toi on?” Pysähdytään. Iso, laatikonmuotoinen, sininen perävaunulta vaikuttava savupiipullinen menopeli seisoo entisen Aargauer Kantonalbankin, nykyisen Buonon edessä. Hattupäinen, tummansiniseen pukuun sonnustautunut mies, joka pitää kirjaa kädessään kuuluu selvästi jollain tavalla kuvioon. ”Mikä juttu tää on?” Miehen vieressä on mankka, jonka musiikki kuuluu mikrofonin kautta johdettuna isommista kaiuttimista. Hassu näky kerrassaan. Mutta tovin ihmeteltyämme, huomaamme, että savupiippu onkin tapuli, jossa on ristin merkki ja että vaunun kyljessä lukee Rolling Church. ”Jasso, kaikkee ne keksii.” Tekstin vieressä on pelastusarmeijan kyltti. Nyt ymmärrämme.
Pelastusarmeijan Rolling Church Bruggissa
Kello lähestyy jo kello kuutta ja vieraita odotellaan. ”Gling glong, gling glong.” Sieltähän ensimmäiset jo tuleekin. Ritva ”Piti” V., Ritva K. ja Timo K. astuvat ovesta. ”Moi, mitä kuuluu? Täh? Mikä yllätys, vieraita Suomesta! Moi Sasku!” Kätellään ja jopa sveitsiläinen hali ja poskipusu –tervehdys onnistuu ihan luontevasti. ”Tulkaa nyt peremmälle! Antakaa takit vaa tänne.” Oman reseptin mukaan keitetty glögi valuu kiltisti mukeihin, jonne rusinat ja mantelitkin vielä mahtuvat sekaan. Vaaleat koivupuiset huonekalut, kaikkialla palavat kynttilät, kanelituoksu ilmassa ja puhumattakaan suomalaisesta puheensorinasta taustalla – taitaa tulla joulu! Mutta tonttuja ei näy missään. ”Gling glong, gling glong.” ”Jaahas! sieltä taitaa tulla Regina S. ja Paul S., René ja Manuela S.” Kaikki kutsutut ovat saapuneet, haetaan siis santsikuppi glögiä ja rupatellaan lisää.
Pikkujoulutunnelmaa Bruggissa
”Also, fang aa zele! wäisch vifil das git? Lääck meer, isch denn guet,“ (No ni, alahan laskee, paljokohan siinä mahtaa olla? Vautsi, onpa sitä paljo.) Porukalla ihastellaan kun kaikki ryhmät saapuvat seurakuntatalolle ja levittävät illan saaliin pöydälle. Kaksikymmenpäisenä keräilykoneistona taisimme kerätä sievoisen summan rahaa. Kerätty raha siis jaettiin illan päätteeksi tasaisesti keräilijöiden kesken. Olisiko henkilökohtainen osuus ollut 30 Frangin tienoilla? Ei hassumpi, ylimääräinen taskuraha.
On aika käydä maistelemassa ruokapöydän antimia: muun muassa lohta lehtitaikinassa, tofupiirakkaa, pikku quichejä, oliiveja ja tulisia, täytettyjä paprikoita. Kaukana näyttäisi olevan pikkujoulujuhlan perinteinen merkitys ja juhlimisen kaava. Alun perinhän pikkujoulujuhlat sijoittuvat ensimmäiselle adventille, jolloin valmistaudutaan herran tulemiseen, adventus domini, mutta kaupunkikulttuurissa ollaan siirrytty olohuoneista ja seurakunnista ravintoloihin ja muihin vastaaviin julkisiin tiloihin, jossa perheen korvaa työporukka tai muu yhteisö. Laulamista läsnä olevat suomalaiset eivät kyllä ole unohtaneet, vaikka paikoin sanojen sijasta pelkkä melodian hyräileminen saa kelvata.
Aiheen ja keskustelijoiden mukaan kieli vaihtuu sujuvasti suomen ja sveitsinsaksan välillä. Suomi ei kuitenkaan kaikilta sveitsiläistyneiltä suomalaisilta onnistu ilman yksittäisiä, sveitsiläisiä sanoja. Monet suomalaiset sanat ovat korvautuneet sanan käytännöllisyyden (lyhyys), osuvamman merkityksen vuoksi sveitsiläisillä tai yksinkertaisesti siitä syystä, että sveitsiläinen sana tulee ensin mieleen. Kaikkihan puhuvat ja ymmärtävät sveitsinsaksaa, eiväthän moiset ekskursiot lainasanojen varastoon ketään häiritse. ”Es isch mängisch ebe äifacher!”
Alkaa nenään tulla kahvin tuoksu. Onkohan tonttu mahtanut vihdoin ruvennut hommiin? Ei sitä vain tiedä. Mutta ihmettely ei ota loppuakseen, kun kahvin lisäksi herkullinen jäädyke marinoituine päärynöineen ilmestyy olohuoneen pöytään. On jälkiruoan aika. Kyllä nyt sopii köllötellä laiskan mukavasti kuten joulunviettoon kuuluu. Vielä hetken yhdessä menneitä muistellen ja tulevia ajatellen ja vieraat suuntaavat kotia kohti. Keittiöstä kuuluu veden lorina, se taitaa nyt tiskata…
Seuraavana päivänä on vielä muutama tunti aikaa ennen kun pitää taas lähteä kentälle ja palata takaisin Suomeen. Huomenna on itsenäisyyspäivä, seuraavat pikkujoulujuhlat tiedossa. Lähdemme vielä kävelylle Bruggerbergille, josta näkee hyvin Bruggin ja Aaretalia (Aare-joen laaksoa).
Brugg Hexenplatzilta (noita-aukio) nähtynä
Ylitämme Aaren vanhan myllyn kohdalla ja käännymme itään päin takaisin Vorstadtin suuntaan. Edelleen on kovin harmaata, jolloin värit eivät oikein pääse edukseen. Mutta tällaisella keskiaikaisella kivirakennuksista koostuvalla kaupungilla on oma viehätyksensä juuri tällä säällä, tunnelma on goottilaisen synkähkö ja mielikuvitus pääsee kokeilemaan rajojaan. Tunnelma vain vahvistuu kun kuljemme Schwarze Turmin (musta torni) ohi, vankka ja ehkä hiukan pelottavakin Bruggin maamerkki siltoineen.On aika pakata laukut ja suunnata kohti Klotenin lentokenttää – näin tämäkin viikonloppu hurahti ohi, kuin varkain.