






Karl Lennart Oesch syntyi vuonna 1892 sveitsiläisten vanhempien poikana, jotka olivat muuttaneet Suomeen ennen hänen syntymäänsä. Hän kävi koulunsa Sortavalassa ja opiskeli myöhemmin Helsingin Yliopiston fysiikan ja matematiikan tiedekunnassa. Ensimmäisen sotilaskoulutuksensa hän sai suomalaisessa jääkäripataljoonassa Saksassa. Myöhemmin hän kävi maineikkaan sotilasakatemian Ranskassa.
K.L. Oesch nimitettiin vuonna 1930 Suomen armeijan yleisesikunnan päälliköksi. Tässä virassa hän oli kymmenen vuoden ajan. Talvisodan viimeisinä viikkoina hän oli rannikkojoukkojen komentajana ja jatkosodassa hän johti joukkoja, jotka valloittivat Viipurin takaisin. Kesäkuussa 1944 hänet nimitettiin suomalaisten joukkojen komentajaksi Karjalan Kannakselle, jossa tilanne oli kriittinen.
Hänen johdollaan suomalaiset saivat Tali-Ihantalassa torjuntavoiton. Karl Lennart Oesch kuoli 28.maaliskuuta 1978.
Sveitsin Suurlähettiläs Josef Bucher järjesti juhlapäivälliset kenraali Oeschin 30. kuolinpäivän kunniaksi. Osanottajina oli korkeita suomalaisia ja sveitsiläisiä vieraita. Mukana oli myös Suomessa asuvia Oeschin suvun edustajia. K.L. Oeschin kunniaksi järjestetään myös juhlaseminaari myöhemmin tänä vuonna.
Oheinen kenraali Karl Lennart Oeschia käsittelevä artikkeli julkaistiin taannoin Seura-lehdessä. Se on kiehtova kertomus miehestä, jolla oli sveitsiläiset juuret, ja josta tuli merkittävä Suomen sotilas viime vuosisadan sodissa.
Seura-lehden Oesch-artikkelin voit lukea tästä. (pdf-tiedosto) ja lisäksi englanninkielisen Karl Lennart Oeschin biografin (pdf-tiedosto), jonka teksti on Stefan Forssin kirjasta "Tali-Ihantala 1944 - elokuva ja historia".